Site Overlay

Veli-Pekka Alare

Veli-Pekka Alare (5. maaliskuuta 1946 Iisalmi – 19. syyskuuta 1981 Tampere) oli suomalainen sarjakuva- ja pilapiirtäjä. 35-vuotiaana kuollut Alare oli 1970-luvun lopulla Suomen lupaavimpiin kuulunut sarjakuvantekijä.

Sarjis #2/1973

Alare tunnetaan parhaiten muinaiseen Suomeen sijoittuneesta sarjakuvastaan Pekko (1972–1979), joka oli satiiria silloin eletystä nykyhetkestä. Pekko syntyi alun perin Amos Andersonin taidemuseon sarjakuvanäyttelyyn 1971, ja sitä julkaisi Hymy-lehti. Otteita Pekon sarjakuvista julkaistiin myös Sarjiksessa (lähes jokaisessa numerossa) ja Kannuksessa #8 (3/1981).

Suosikissa 1975–1979 ilmestynyt ja vuonna 2005 kirjaksi koottu, Jyrki Paavolan käsikirjoittama Kutri-Helena on popmusiikin maailmaan sijoittuva hupailu. Päähahmo on viaton fanityttö, joka tapaa silloisia tähtiä.

Alare opiskeli Tampereen yliopistossa. Hänen pilakuviaan julkaistiin muun muassa Aamulehdessä ja kaupunkilehti Tamperelaisessa.

Vuonna 1979 Alarelle myönnettiin Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinto. [wikipedia]

Ikimuistoiset, hellyttävät ja ajatuksiakin herättävät nallejulisteet suunnitteli Sydäntautiliitolle tamperelainen taiteilija Veli-Pekka Alare. Nallet heräsivät eloon julisteiden sivuilta ja niiden elämä jatkui liki kaksi vuosikymmentä aina 1990-luvunloppuun asti. Lue lisää, Nalle, Isonalle ja Halinalle

Pikku-Kalle

Alare kuvitti Pikku-Kalle-kirjoja yhdessä (oletettavasti) Pentti Lehdon kanssa. Jälkimmäinen matki Alaren luomaa hahmoa.

Esimerkkejä vitsikirjojen kuvituksista:

Lista Pikku-Kalle -kirjoista:

  • Pikku-Kalle: Pahanteossa, Pop-kirjat (1983). Kuvitus: Pentti Lehto
  • Pikku-Kalle: Juhlakunnossa, Pop-kirjat (1983). Kuvitus: Pentti Lehto
  • Pikku-Kalle: Maailmalla. Pop-kirjat (1983). Kuvitus: Pentti Lehto
  • Pikku-Kalle: Sylipainit. Pop-kirjat (1982). Kuvitus: Pentti Lehto
  • Pikku-Kalle: Petikaverina, Pop-kirjat (1981). Kuvitus: Veli-Pekka Alare
  • Pikku-Kalle: Yöjalassa. Pop-kirjat (1980). Kuvitus: Veli-Pekka Alare
  • Pikku-Kalle: Naisissa, Pop-kirjat (1979). Kuvitus: Veli-Pekka Alare
  • Pikku-Kallen Kakkonen, Pop-kirjat (1978). Kuvitus: Veli-Pekka Alare
365 vitsiä venäläisistä (1980)

Muita vitsikirjoja

Lista muista vitsikirjoista:

  • 1000 vitsiä. Suomen suurin vitsien käsikirja. Pop-kirjat (1980). Kansi: tuntematon artisti.
  • 365 vitsiä venäläisistä. Pop-kirjat (1980). Kansi: Veli-Pekka Alare
  • 365 vitsiä ruotsalaisista. Pop-kirjat (1979). Kansi: Pedro (?)

Kutri-Helena

Kutri-Helena-sarjakuvan tarinoilla ei ollut erillisiä nimiä. Kutri-Helena (Arktinen Banaani, 2005) -kokoomakirjassa sarjakuva oli uudelleen väritetty Jii Roikosen toimesta. Tekstit: Jyrki Paavola. Kuvat: Veli-Pekka Alare.

  1. [Kevyttä musiikkia: Demis Russos, Fredi ja Jussi Raittinen]. Suosikki 4/75, Kutri-Helena (2005, s. 4)
  2. [Viktor Kalborekin intimiteettisuoja]. Suosikki 5/75, Kutri-Helena (2005, s. 5)
  3. [Musavisa]. Suosikki 6/75, Kutri-Helena (2005, s. 6)
  4. [Juice Leskinen kylttimisen uhalla]. Suosikki 7/75, Kutri-Helena (2005, s. 7)
  5. [Remu Aaltosen Ketoon, ketoon peipi ketoon!!]. Suosikki 8/75, Kutri-Helena (2005, s. 8)
  6. [Alice Cooper -show]. Suosikki 9/75, Kutri-Helena (2005, s. 9)
  7. [M. A. Nummisen hirvenmetsästys]. Suosikki 10/75, Kutri-Helena (2005, s. 10)
  8. [Jukka Kuoppamäen ääniharava]. Suosikki 11/75, Kutri-Helena (2005, s. 11)
  9. [Frederik joulupukkina]. Suosikki 12/75, Kutri-Helena (2005, s. 12)
  10. [Erkki Liikasen kaksikielinen hevonen]. Suosikki 1/76, Kutri-Helena (2005, s. 13)
  11. [Irwin Goodmanin veromätkyt]. Suosikki 2/76, Kutri-Helena (2005, s. 14)
  12. [Fredin istuvat housut]. Suosikki 3/76, Kutri-Helena (2005, s. 15)
  13. [Iskelmälaulaja Kutri-Helena]. Suosikki 4/76, Kutri-Helena (2005, s. 16)
  14. [Illan tähti Kisu]. Suosikki 5/76, Kutri-Helena (2005, s. 17)
  15. [Danny takapenkillä]. Suosikki 6/76, Kutri-Helena (2005, s. 18)
  16. [Julkkuranta]. Suosikki 7/76, Kutri-Helena (2005, s. 19)
  17. [Eivätkö he pidä Kirkasta?]. Suosikki 8/76, Kutri-Helena (2005, s. 20)
  18. [Albert Järvisen hätä]. Suosikki 9/76, Kutri-Helena (2005, s. 21)
  19. [Leo Freeman ja Hector tandemilla]. Suosikki 10/76, Kutri-Helena (2005, s. 22)
  20. [Elvis Presleyn lavashow]. Suosikki 11/76, Kutri-Helena (2005, s. 23)
  21. [Rod Steward juovuksissa julkisella paikalla]. Suosikki 12/76, Kutri-Helena (2005, s. 24)
  22. [Dr. Feelgood]. Suosikki 1/77, Kutri-Helena (2005, s. 25)
  23. [Kupla tai tuikku]. Suosikki 2/77, Kutri-Helena (2005, s. 26)
  24. [Irwin Goodmanin alamäki]. Suosikki 3/77, Kutri-Helena (2005, s. 27)
  25. [Cisse Häkkisen kuulolaite]. Suosikki 4/77, Kutri-Helena (2005, s. 28)
  26. [Kansa vaatii rokkia]. Suosikki 5/77, Kutri-Helena (2005, s. 29)
  27. [Mikko Alatalon roudari]. Suosikki 6/77, Kutri-Helena (2005, s. 30)
  28. [M. A. Numminen ja Aaltonen päin Kalliota]. Suosikki 7/77, Kutri-Helena (2005, s. 31)
  29. [Danny Aavikolla]. Suosikki 8/77, Kutri-Helena (2005, s. 32)
  30. [Ulkoalaulaminen]. Suosikki 9/77, Kutri-Helena (2005, s. 33)
  31. [Kari Tapion Alice]. Suosikki 10/77, Kutri-Helena (2005, s. 34)
  32. [Katri-Helena näytös]. Suosikki 11/77, Kutri-Helena (2005, s. 35)
  33. [Kolmen konstin timpermanni Erkki Liikanen]. Suosikki 12/77, Kutri-Helena (2005, s. 36)
  34. [Tapani Kansa lentokentällä]. Suosikki 1/78, Kutri-Helena (2005, s. 37)
  35. [Liian paljon huipulla]. Suosikki 2/78, Kutri-Helena (2005, s. 38)
  36. [Punkit]. Suosikki 3/78, Kutri-Helena (2005, s. 39)
  37. [Barbie Bentonilla ei ole kykyjä]. Suosikki 4/78, Kutri-Helena (2005, s. 40)
  38. [Jyrki Hämäläinen kannustaa lavalle]. Suosikki 5/78, Kutri-Helena (2005, s. 41)
  39. [Remu Aaltosen makea rauta]. Suosikki 6/78, Kutri-Helena (2005, s. 42)
  40. [Palosotamies Eini Orajärvi, Jees söör]. Suosikki 7/78, Kutri-Helena (2005, s. 43)
  41. [50-luku]. Suosikki 8/78, Kutri-Helena (2005, s. 44)
  42. [John Travolta, Baccarat ja Elvis Costello tähtipalvonnassa]. Suosikki 9/78, Kutri-Helena (2005, s. 45)
  43. [Syöttääkö Björn Borg?]. Suosikki 10/78, Kutri-Helena (2005, s. 46)
  44. [Atik Ismail turkissa]. Suosikki 11/78, Kutri-Helena (2005, s. 47)
  45. [Ajansiirtokone]. Suosikki 12/78, Kutri-Helena (2005, s. 48)
  46. [Jamppa Tuominen nyyttäreillä]. Suosikki 1/79 (s. 105), Kutri-Helena (2005, s. 49)
  47. [Tapani Ripatti tarjoaa rokkia]. Suosikki 2/79, Kutri-Helena (2005, s. 50)
  48. [Monot jalkaan]. Suosikki 3/79 (s. 85), Kutri-Helena (2005, s. 51)
  49. [Hissi Jumanka Nyrok Citystä huutaa Help]. Suosikki 4/79 (s. 136), Kutri-Helena (2005, s. 52)
  50. [Kenkälankkia]. Suosikki 5/79 (s. 143), Kutri-Helena (2005, s. 53)
  51. [Metallinen Teräsmies]. Suosikki 6/79 (s. 149), Kutri-Helena (2005, s. 54)

Copyright © 2023 Heart-Attack-Series, Ink!
Created: November 27, 2023. Last updated: March 17, 2025 at 6:06 am

MuutaNet Comics