Site Overlay

Reima Mäkinen

Reima Mäkinen on suomalainen sarjakuvantekijä. Kankaanpään taidekoulusta 1984 valmistunut freelance-graafikko Mäkinen oli mukana 1980-luvun alun suuressa omakustanneaallossa. Hän oli perustamassa Tampereen sarjakuvaseuraa ja piirsi aluksi lähes jokaiseen Sarjari-nimiseen seuran lehteen. Mäkinen on ansainnut elantoa mm. sanaristikoiden kuvituksella, sarjkakuva-albumien tekstauksella (Jalavalle), talonmiehen töillä ja sarjakuvakurssien vetämisellä. Mäkisen töitä on julkaistu mm. Pahkasiassa, Potsissa, Punaniskassa, Kangasalan Sanomissa, Ilta-Sanomissa ja Alphassa sekä suuressa joukossa pienempiä julkaisuja. Hän on julkaissut valtavan määrän omakustaneita. Suurimpana urakkana oli Gustaf Mannerheimin päiväkirjoihin perustuva Mantšuria – Mannerheimin tulikaste (2019) sekä sen editoitu jälkipainos Mukden – Gustaf Mannerheimin päiväkirja Venäjän-Japanin sodasta (2023). Sarjakuva julkaistiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Viime aikoina Mäkinen on julkaissut runsaasti retroscifi-aiheisia lyhyttarinoita mm. Kevyt Metalli -lehdessä. [Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia, Kemin sarjakuvakeskus 1996, Heikki Jokinen, Kalervo Pulkkinen, edit.]

| Mastodon | YouTube | Wikipedia | Reima Mäkinen SubTV:llä (heinäkuu 2007) | Reima Mäkinen TVT-Tampereen Kulttuurimakasiinissa Rajapyykki (joulukuu 2023) |

Julkaistut sarjakuvat

  • Julkaistut printtisarjakuvat
  • Uudellenjulkaisut kursivoitu
  • Kaikkia omakustanteiden ja yhdistysten lehtien julkaisijoita ei mainita
  • Tekemäni kansikuvat ovat mukana listassa, mutta kuvituspiirrokset ei.

© Reima Mäkinen. Julkaistu Reima Mäkisen luvalla. Päivitetty versio vuoden 2022 sarjakuvabibliografiasta [Wayback Machine]

Lyhenteet:

  • “Alkup.” = Alkuperäinen ilmestymisajankohta
  • “Käsik.” = Käsikirjoittaja
  • “Uud.” = Uudelleenjulkaisu
  • “s.” = Sivumäärä
  • “[Kansi]. 1s.” = Etukansi
  • “[Kansi]. 2s.” = Etu- ja takakansi
  • [Tarina/kansi hakasulkeissa] = Tarinalla/kannella ei ole nimeä

2000-luku

2024

Kevyt Metalli 16
  • Julk. Musta Ritari.
  • AIICS – Uhka vai mahdollisuus. 3s (kuvitus K. Rose).
AIICS – Pelko Himo Viha
  • albumi (Kuvagra).
  • 1. painos: kesäkuu 2024
  • [Kansi]. 1s.
  • AIICS – Massamonsteri. 3s. [Alkup. Kevyt Metalli #13 (2023)]
  • AIICS – Noita. 4s. [Alkup. Kevyt Metalli #10 (2022)]
  • AIICS – Taistelu kyberavaruudessa. 4s. [Alkup. Kevyt Metalli #9 (2021)]
  • AIICS – Case: Mato. 1s. Ensijulkaisu (2021).
  • AIICS – Rogue Cop / Pillastunut polliisi. 1s. Ensijulkaisu (2023).
  • AIICS – Mummon kammarissa. 2s. Ensijulkaisu (2024).
  • AIICS – Garhin jäljillä. 3s. Ensijulkaisu (2023).
  • AIICS – Ei enää ihminen. 6s. Ensijulkaisu (2024).
  • AIICS – Veren perintö. 2s. [Alkup. Sarjari #115 (2022)]
  • AIICS – Liskomies Gator. 5s. [Alkup. Kevyt Metalli #11 (2022) nimellä “AIICS – Alienin aivot”]
  • AIICS – Probe / Luotain. 3s. [Alkup. Kevyt Metalli #12 (2023) nimellä “Luotain”]
  • AIICS – Avaruuden jättömaa. 6s. Ensijulkaisu (2023).
  • AIICS – Case: Femme Fatale. 1s. [Alkup. Areena #1 (1991)]
  • Kuva. [Alkup. Kevyt Metalli #11 (2002), kansi]
Kevyt Metalli 15
  • Julk. Musta Ritari.
  • AIICS – Leuku. 1s.

2023

Kevyt Metalli 14
Kevyt Metalli 13
Mukden – Gustaf Mannerheimin päiväkirja Venäjän-Japanin sodasta
Kevyt Metalli 12
Sarjari 115: Sukupolvet

2022

Kersantti Napalm – Salatut elämät
  • Napalm & Octobriana – Koneiden marssi. 8s. (käsik. Vesa Vitikainen).
Kevyt Metalli 11
Kevyt Metalli 10
Haltijabot – Yokaita suomesta 3
  • Julk. Sanmagumo.
  • Kuu paistaa, kuollut ajaa. 1s.

2021

Kevyt Metalli 9

2020

Mangeettimies 2
  • [Kansi]. 1s.
  • Cybernaisen kyynelet. 8s.
  • Magneettimies vs. Ihomies. 5s. (uud. taitto). [Alkup.? Kupru (1994)]
  • Magneettimies vs. Bozek. 4s. [Alkup. USA Fighters 1 (1991)]

2019

Kevyt Metalli 6
  • Julk. Musta Ritari.
  • Pysähdyksen taktiikka. 6s. (Kuvitus: K. Rose).
Mangeettimies 1
  • [Kansi]. 1s.
  • Grypto – Magneettipojan koira. 1s. [Sarjari 27 (1990)]
  • Magneettimies – Alkuräjähdys. 9s. (osittain uudelleen julkaistu).
  • Grypto – Koirapuiston huligaanit. 1s.
  • Magneettimies vs. Kozyl. 8s. [Alkup. Explosion comics 1 (1979)]
  • Kamppailua kulisseissa. 2s. [Alkup. Sarjari 40 (1995)]
  • Magneettimies muistelee. 6s. (osittain uudelleen julkaistu). [Alkup. Sarjari 100 (2017)]
Mantšuria – Mannerheimin tulikaste
  • albumi [lue lisää]. noin 250s. (Kuvagra).
  • [Kansi]. 2s.
  • Uudelleenjulkaistuna muodossa: Mukden (2023).
Sarjari 105: Lihakset
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Magneettimies – Alkuräjähdys. 6s.
Micropost 10
  • Julk. Museokeskus Vapriikki.
  • Yksityisetsivä Ben Whiplash ratkaisee. 1s.

2018

Kevyt Metalli 4
Haltijabot – Yokaita Suomesta
  • Julk. Sanmagumo.
  • Revontulet. 1s.

2017

101 Suomalaista sarjakuvaa
  • Julk. Oulun sarjakuvaseura ry.
  • 2013 Maansuru. 1s.
Reima Makinen no Bikkuri komikku
Isku Porkkalaan
  • Julk. Arktinen Banaani.
  • Mannerheim Sveitsissä. 1s. (käsik. Vesa Vitikainen).
Salmiakki Fiction
  • Julk. Sanmagumo.
  • Something Good. 5s. (yhteistyö Marika Velinin kanssa).
Sarjari 100: Sankari

2015

Pahkasika 79
Octobriana The Exotic Time Domina

2014

Iltasanomat (22.11. ja 29.11.)
  • Reportaasisarjakuvat Hong Kongin demokratiamelenosoituksista. Yht. 2s.
Kersantti Napalm Best of 1995-2005 (Musta Ritari)

2011

Vartijat 3 (Sangatsu Manga)
  • [Vartija-strippejä]. 4 strippiä, kussakin 4 ruutua (3 kpl käsik. A. Valkama).
Sarjakuvalehti
  • Sarjakuvaseuran kirjamessulehti.
  • Arkeologiaa. 2-rivinen strippi.

2009

Sarjari 78: Tamperaattori, Tampere-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Kortti. 2s.
Mangan värit -kirja
  • Julk. Lilith.
  • [Kansi]. 1s.
  • [Lyhyitä sarjakuvia].
  • Lue lisää: Mangan värit
Sarjakuvanovellit 1984-2009

2008

Japan pop 8/2008
  • Julk. Mimiko Media Oy.
  • Health Note. 3s.
Anime 27
  • Julk. H-Town Oy.
  • Keväinen peikko. 2s.

2007

Japan pop 2
  • Julk. Mimiko Media Oy.
  • Catlabor 1. 5s.
“Ai tuntuuks siust sellaselt” – Sarjakuva evakkomuistojen tallentajana
  • LAMK.
  • Sarjakuvan opettelua. 8s.
Anime 22
  • Julk. H-Town Oy.
  • Muuttolintu. 3s.
Erogurugaro 3 
Finnmanga 1
  • Julk. H-Town Oy.
  • Bilthday plesent. 4s.
  • Harajuku blues. 1s.
Mangan harmaasävyt -kirja
  • Julk. Opus.
  • Lyhyitä sarjakuvia.

2006

Finnmanga 3
  • Julk. H-Town Oy.
  • Jennin paluu. 6s.
Metamanga
  • [Kansi]. 2s.
  • Metamanga – Puhekupla. 24s.
Finnmanga 2
  • Julk. H-Town Oy.
  • Hassu tapa. 6s.
Erogurugaro 2
  • [Kansi]. 2s.
  • Elävien kuvien yö. 11s.
Erogurugaro
  • [Kansi]. 2s.
  • Elämä skriinaa fabulle. 7s.
  • Spiidaaja. 3s.
  • Seisminen fabu. 1s.

2005

Iltasanomat
  • Kesäkuun kotimainen: Sipe ja Laura. 20 strippiä.
Ragnarök 4
  • Julk. Punainen jättiläinen.
  • [Ragnarök]. 1 strippi (artikkelikuvituksena).
Startti 3/2005
  • Julk. Inchcape Motors Finland Oy.
  • Lehti Mazda-asiakkaille.
  • [Mazda]. 1 strippi (artikkelikuvituksena, mangatyyli).
22-Pistepirkko-kirja (Like Kustannus)

2004

Media Tampereen
työpaja
Finnmanga 1
  • Bilthday plesent. 4s.
  • Harajuku blues. 1s.
Sirkkkeli

2003

Ruskaa pakkasella
Jasso Sbesiaali
  • Piirrä Jasso! 1s.
Love
www.sunpoint.net
  • Sosiaalisesti rajoittuneet -strippisarjan vierailijana
  • Hassut housut. 1 strippi.
Sarjari 59: Raivohullu, Kauhu-Sarjari

2002

Kauas pallot karkaavat
  • Julk. Suuri Kurpitsa ry.
  • Jumppamaikat on natseja. 1s.
  • MM 1990. 1s.
Ilta-Sanomat, Yllätyskuva 14.9.2002
Omat jutut
  • Kylän ämmät. 2s.
  • Avaruuden aave. 2s.
Kivisyli -albumi
  • Julk. Suomen Yrityslehdet Oy. 128s.
  • Yhteistyönä Kari Sihvosen kanssa.
  • [Kansi]. 1s.
  • Kevättä ilmassa syksyä rinnassa. n. 24s. Uudelleen julkaistu ja lyhennetty. [Alkup. Ruuhkalukemisto (2001)]
Sarjari 58: Gibberish, Siansaksa-Sarjari
Sarjari 57: Kanamono, Japani-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Bilthday plesent. 4s
Sarjari 56: Teletapit, Televisio-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Ground Zero. 1s. [laajempi versio, pari ruutua enemmän][Alkup. Ilta-Sanomat 14.9.2002]

2001

Ruuhkalukemisto #1
  • Hulk. Kuvagra.
  • [Kansi] (yhteistyönä Kari Sihvosen kanssa). 2s.
  • Kevättä ilmassa syksyä rinnassa. 26s. [Uud. Kivisyli (2002)]
Pahkasian 25-vuotisjuhlakirja
Laikku
  • Kinodoku. 3s. (käsik. Pekka Ollikainen)
Suomen Mad 9/2001
  • Julk. Egmont Kustanus Oy Ab.
  • Puulaaki. 2s.
Sarjari 55: Mana, Kuolema-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Harajuku blues. 1s.
Sarjari 54: Spetelinko, Spede-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Noin 7 samuraita. 1s.
Secgo News
  • Secgo Solutions Oy.
  • Mr Cipher. Rekrytointistrippi.
  • Salaneuvos / Mr Cipher. 4 strippiä.

2000

Sarjari 52: Sukiyaki, ruoka-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Suisto. 1s.
Cucurbita pepo major
  • P. Kallio tekee Kurpitsaa, saatana! 1s.
Avain / Secgo News
  • Secgo Solutions Oy.
  • Salaneuvos / Mr Cipher. 2 strippiä.

1990-luku

1999

Sarjari 50: Sarjari numero 50!
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Aika liikaa kaikkea. 2s.

1998

Nokia Club -www-sivu
  • Julk. Nokia Mobile Phones.
  • Jumping in [1998]. 4 episodia (käsik. Petri Tuomolan kanssa).

1997

Nokia Club -www-sivu
  • Julk. Nokia Mobile Phones.
  • Jumping in [1997]. 6 episodia (käsik. Petri Tuomolan kanssa).

1996

Nääs-netti & asuntomessut
  • Alma Median verkkokokeilu.
  • Sattuma korjaa satoa. 12 jaksoa (käsik. Pekka Lepikkö).
Pahkasika 2/96
  • Julk. Banana Press Oy.
  • Jailhouse blues II. 1s. (uudelleen piirretty)

1995

Hipporox -albumi 1: Vitsaus
  • Pin-up kuva Hipporoxista. 1s.
Sarjari 41: Kapteeni Kuolio -erikoisnumero
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Muuttopäivä. 6s. (Jouko Ruokosenmäen kanssa).
Sarjari 40: Varjo kuolevainen, Shakespeare-Sarjari

Palaneenkäryä balkongilla -albumi
Pahkasika 4/95
  • Julk. Banana Press Oy.
  • Asirus. 1s. [Alkup: Libero 1/92]
Pahkasika 2/95
Nääs-netti
  • Alma Median verkkokokeilu.
  • Viestikapulamies. 17 sunnuntaistrippiä.

1994

Sarjari 39: Laskeuma, Lopunajan saasteet
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Tekniikan maailma. 2s.
Kupru
  • Korppusarjakuvalehti.
  • [Kansi]. 1s.
  • Magneettimies vs Ihomies. 15s. [Uud. Magneettimies 2 (2020)]
  • Kyberhiiri. 1s.
  • Nettie. 4s.
22-Pistepirkko
  • Bändin fanilehti.
  • Muistan -80 luvun. 7s. (käsik. Pauli Kallio).
Aikakone
Karjapiano
  • [Nimetön]. 1s.
  • Sankari. 1s.
Punaniska 3 ja 4
  • Julk. Helsinki Media.
  • Seikkailujen Punaniska. 1s.
  • Punaniska; Moderni teltta. 4s. (käsik. Petri Tuomola).
Pahkasika 3/94
Pahkasika 2/94

1993

Sarjari 37: Sirkushuveja, Sirkus-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Sirkuspelle. 1s.
Sarjari 36: Bucamaranga!, Seikkailu-Sarjari
Sarjari 35: Pikku julmurit, Lapuus-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Mick Mulligan in mullistus. 1s
  • Gulpu. 2s.
Helsingin Sanomat
Sarjainfo 2/93
  • Julk. Suomen sarjakuvaseura ry.
  • [Magneettimies vs Kybernainen. Kansi]. 2s.
Areena #2
  • Veriohukainen & Paksukainen
Rutabaga-zine
  • [Kansi]. 1s.
  • Paha mies. 1s.
USA Fighters 4
  • [Kansi]. 2s.
Poopsheet #3 (fanzine U.S.A.)
  • [Kansi]. 1s.
Zippo 7

1992

Sarjari 34: Mondo Freako, Friikit-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Kummia. 2s.
Sarjari 33: Psychedelic solution, Psykedelia-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Miehen tie. 4s.
Sarjari 32: Korroosio, Robotit-Sarjari
Suuri Kurpitsa 39 (4/92)
  • Ostoksilla. 5s. (käsik. Timo Varpio)
Suuri Kurpitsa 38 (3/92)
Hyvä Suomi
  • Julk. Suomalaisen työn liitto.
  • Herra Tarkkanen: Joulu. 32 kaksirivistä strippiä (käsik. Erkki Vuokila).
    Jouluaiheinen kaksirivinen strippi
Kangasalan Sanomat (julk. 22.12.92)
  • Wanhan ajan joulu. 1s.
Naisten Ääni (miesnumero 4/92)
Pieniä tapauksia keskikokoisen ihmisen elämästä
Punainen Banjo 4
  • Juhlaeläimet svengailevat. 2s.
Mustempi lapsuus
  • Syyssiivous. 1s.
USA Fighters 3
  • [Kansi]. 2s.
Alpha 2/92
  • Julk. Alpha Kustannus.
  • Vuodet. 4s. (käsik. Petri Tolppaselle)
Octobriana ja Helvetin X piiri
Tähtivaeltaja 1/92
Zippo 6
Libero 4/92
Libero 2/92
Libero 1/92

1991

Sarjari 31: Toga, Antiikki-Sarjari
Sarjari 30: Kuume, Kipu ja sairaudet
Sarjari 29b
  • Ilmainen seuran jäsenille.
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Runaway brain. 1 strippi (jammailua, 12s, 25 artistia).
Sarjari 29: Arki-Sarjari, Realismi
Libero 1-8/91
Joulumankeli -91
  • [Joulupukki]. 4s.
Alpha 2
  • Julk. Alpha Kustannus.
  • Beayty Max. 4s.
Alpha 1
  • Julk. Alpha Kustannus.
  • 6 Viikkoa. 2s.
Aloittelija comics 2
  • [Kansi]. 1s.
Rock-Kyttyrä 2/91
Suuri Kurpitsa 33
  • Taide leveä, elämä laiha. 6s.
Potsi 1/91
  • Julk. Banana Press Oy.
  • Hansin koira. 1s.
USA Fighters 2
  • [Kansi]. 2s.
USA Fighters 1
Hiekkaa Suuhun 23
  • Noin 2 sivua. Janne Ovaskan ja Nalle Virolaisen kanssa tehtyyn sarjaan “Kuolleita”.
Musta lapsuus 1
  • Tuomarinisä. 1s.
Areena 1
Spotti 1 ja 2/91
  • Kulttuurin ja vapaa-ajan erikoislehti.
  • Nokipoika. 2 strippiä.
Zippo 5
  • [Kansi]. 1s.
  • Täytettä. 1s.
  • Luontodokumentti. 6s. [Alkup. Sarjakuvamutaatioita (1990)]
  • Mekaniikan ihme. Keskiaukeama. [Alkup. Libero (1991)]
  • Finlad Burning. 2s. (Timo Niemen kanssa)
  • Kapteeni Kisko; Pappa ja hai. 5s.
  • Minun maailmani. 1s (takakansi).
Zippo 4
Ilta-Sanomat 16.2.1991
  • Yllätyskuva: Kypäräsankari Ayrton Prune 1s. [Uud. Zippo 6 (1992)]
Tuotanto-uutiset 10/88-12/91
  • Julk. Suomalaisen työn liitto.
  • Herra Tarkkanen. 31 sunnuntaistrippiä (käsik. Erkki Vuokila).
H-Hetki 4
  • Urban Vaneer. 1s.
Sillä välin toisaalla

1990

Sarjari 28: Morgue, Kauhu-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Sielu. 2s.
Sarjari 27: Hyperbola, Supersankarit-Sarjari
Sarjari 26: Dogmit-Sarjari, Ideologiat ja maailmankatsomukset
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Siivouspäivä. 1s. [Alkup. Libero (1990)]
Libero 1-8/90
Hiekkaa suuhun 21 ja 22
  • n:o 21: [Kansi]. 1s.
  • Lähestyminen. 2s.
  • [Nimetön]. 5 strippiä.
  • Vaihtaja. 2s.
Splatter portfolio
  • [Nimetön]. piirros.
Pumpsis 17, 18, 19
  • Kuoleman kalliit minuutit. 3s. [Alkup. I näytös (1986)]
  • Kapteeni Kisko kerto kalajutu. 4s.
  • Olin ujo täysikäinen. 3s. (käsik. Harto Pasonen).
Punainen Banjo 1 ja 2
  • n:o 1: [Kansi].
  • Lanttu leijaa. 1s.
  • Dig ten. 1s.
  • Lenita vs Alien. 2s.
Gokooma 1
  • [Nimetön]. 1 strippi.
Sarjakuvamutaatioita
Zippo 3
  • Neliön muotoinen.
  • [Kansi]. 1s.
  • Song to the stars. 1s. (Transvision vampin biisi).
  • Like a prayer. 5s. (Madonnan biisi).
  • Plastic surgeon. 4s. (Alice in Wastelandin biisi).
Zippo 2
Zippo 1
  • [Kansi]. 1s.
  • Kansallistunne. 4s.
  • Muuri. 2s. [Alkup. Libero (1989)]
  • Mitä jää. 6s.
  • Helmikuu. 1s.
  • Sotalelujen hävityspäivä strippi. 1 strippi.
Stars and types 4 ja 5
  • Fanzine. Länsi-Saksa.
  • The System. 1s. [Alkup. Libero (1990), nimellä Järjestelmä]
  • [Nimetön]. 1 strippi.
  • Fall flight. 3s. [Alkup. I näytös (1986), nimellä Kuoleman kalliit minuutit]
Zine Zone International 12

1980-luku

1989

Sarjari 25: Steroidi-Sarjis, Urheilu
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Kulta. 2s.
Sarjari 24: Elukat-Sarjari, Eläimet
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry
  • Hyttynen. 2s.
Libero 1-8/89
Art against apartheid (oma engl. kiel. zine)
  • Finlandia hymn. 1s.
Kannus 42
  • Käärmeen vuosi. 1s.
Suuri Kurpitsa 26 ja 27
  • Juoksuaika. 4s.
  • Syntiä on. 1s.
Hiekkaa suuhun 19
  • Uimahallissa. 1s.
  • Draw. 2s. [Alkup. Libero (1988)]
  • [Nimettömiä]. 2 strippiä.
Nalleposti 22
  • Pehmolelun tenho. 2s.
  • [Nimetön sarja]. 1s.
Hans markkinaraossa

Komicaze
Crash 13
Smile 8
Poot 13
Stars and types 2 ja 3

1988

Sarjari 23: Musta-Sarjari
Sarjari 22: Käärmesolmu, Erotiikka-special
Sarjari 21: Hertta-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Sydän Caprilla. 1s.
Sarja/kuva/ilmiö
Libero 5-8/88
Suuri Kurpitsa 20
  • Uutiskynnys ylittyy. 4s. (käsik. Pauli Kallio).
Korppi 1
  • [Kansi]. 1s.
Yhteisöllisen asumisen opas
  • Julk. HYY.
  • [Nimettömiä]. 9 strippiä (lähes valmiisiin käsikirjoituksiin).
Stars and types 1
The B.A.T. manual
  • Fanzine. Italia.
  • Meanwhile at the Wayne Manor. 1s.

1987

Sarjari 20: Taide-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Taiteen syvin olemus. 1s. [Uud. Poot 13 (1989), nimellä What is art]
Sarjari 19: Usko pois, Uskonto-Sarjari
Sarjari 18: Papukaijan sääriluut, Merirosvot-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Asteroidivyö. 5s.
Museotaite
  • Julk. Alvar Aalto -museo.
  • Urban vaneer tapaa Visa Koivun. 1s. [Uud. Tyhmä-X (1987)]
Kannus 34
  • Julk. Seinäjoen sarjakuvaseura ry.
  • [Kansi] (Jouko Ruokosenmäen kanssa). 1s.
Kannus 33
  • Julk. Seinäjoen sarjakuvaseura ry.
  • Englanninkielinen.
  • Dying to meet you. 2s. [Uud. Komikaze (1989)]
Kuokkanen
  • Julk. Kuokkalan asukkaat ry.
  • Ilkivallan kumous. 1s.
Tyhmä-X

1986

Sarjari 17: Lentävä planeetta, Sci-Fi-Sarjari
Sarjari 16: Ketchupp express, Väkivalta-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • [Kansi]. 1s.
  • Toimintakertomus. 6s
Sarjari 15: Etsivät yössä, Dekkari-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Tiger Lily. 6s.
Sarjari 14: Kauhu-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Salaman morsian. 7s.
Miu mau mukkaa 2
  • Kuuri. 1s.
Murderous tomato
Totuus taideyhdistyksestä
  • [Nimetön]. 1s.
Tikkamannila ’86
Joulumankeli -86

[Joulupukin juttusilla]. 4s.

Pizza 1 ja 3
  • [Nimetön]. 1s.
  • Bob & Lena. 1s.
I näytös

1985

Sarjari 12: Kalevala A Go Go!
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • [Kansi]. 1s.
  • Väinön kosiometku. 4s.
Pahkasian 10-vuotisjuhlakatalooki
Nänni 7
  • Arkirealismia. 1s.
  • Woman power. 2s.
Miu mau mukkaa 1
  • Omena päivässä. 1s.
Micropost 9
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • [Kansi]. 1s.
  • Minä, Pete ja… 3s.
Micropost 8
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • Pehmomies II. 2 kaksirivistä strippiä.
  • Kolmas runo. 2s.
Micropost 6–7
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • Pehmomies I. 4 kahden rivin strippiä.

1984

Sarjari 11
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Kuka lohduttaisi Jimmyä. 4s.
Sarjari 10
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Emävale. 2s.
Micropost 5
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • [Nimettömiä]. 2 strippiä.
Micropost 4
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • [Kansi]. 1s.

1983

Sarjari 9: Rock-Sarjari
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Hän joka kulkee yksin. 4s.
  • Rock joka tiesi liikaa. 1s. (Riitta Uusitalon kanssa).
Sarjari 7
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Poika, tyttö, yhdessä. 3s.
  • Yks ilta. 2s.
Videokanava 1-5/83
  • Julk. Kustannus Oy Okulaari.
  • Ville Videomonitori. 5 sunnuntaistrippiä (Ari Kutilan kanssa).
Micropost 3
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • Porno II. 3s. [Uud. Tyhmä-X (1987)]
  • [Pakkaamisesta]. 1 strippi.
Micropost 2
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • [Kansi]. 1s.
  • [Nimetön]. 1s.
  • Porno [I]. 2s. [Uud. Tyhmä-X (1987)]
Micropost 1
  • Julk. Suomen Mikromaakarit ry.
  • [Nimetön]. 1 strippi.
  • Hauska harrastus. 3s.
  • Diagnoosi X. 1s. (käsik. Riitta Uusitalolle).

1982

Sarjari 5
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Videoväkeä. 1s.
Sarjari 4
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • [Kansi]. 1s.
  • Olentojen ottelu. 3s.
  • Me ei olla enää. 7s. [Uud. Ruskaa pakkasella (2003)]
Vetelehtijä & Boom 1/82 (21)
  • Ei päätä eikä munaa. 1s.
  • [“Herra Sukkanen”]. 1 strippi.
  • [“Viisinumeroinen luku”]. 1 strippi.
  • [“Rajoitettu ydinsota”]. 1 strippi.
Zip 4
  • kansi. 2s.
  • Alkusarja. 2s.
  • Action with Ingrid. 8s.
  • Velvollinen. 6s.
  • 2 parisuhdestrippiä. 2 strippiä.
Pahkasika 11
Omatekemä 6
  • [Nimetön]. 1 strippi.
Omatekemä 5
  • [Kansi]. 1s.
  • A day in my life. 1s.
  • Buck Bambino ja spriikaappaus. 11s (Matti Saineen kanssa).
  • [Nimettömiä]. 2 strippiä.

1981

Sarjari 3
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Aurinko paistaa pienelle tytölle. 3s.
Sarjari 2
Sarjari 1
  • Julk. Tampereen sarjakuvaseura ry.
  • Maanantaina… 1s.
  • [Seuran mainossarjakuva]. 1s (takasivu).
Pahkasika 9
  • Julk. Banana Press Oy.
  • Luonnonsuojelua. 5 strippiä (käsik. Markku Paretskoi).
Joulumankeli -81
  • [Katkeran karhupojan joulu]. 4s.
Vesa 6
  • Ihmeliskon poikane. 1s.
  • Ihmeliskon salaisuus. 1s.
  • Vastaanotto. 1s.
  • Tiloja nuorille. 1s.
  • Vaikeita kysymyksiä. 1s. [Alunp. Zip #3 (1981)]
  • [Elohiiri kaivaa]. 1 strippiä. [Uud. Ruskaa pakkasella (2003)]
  • [Elohiiri kaivaa taas]. 1 strippiä.
Onnimanni 5
Omatekemä 4
Zip 3
  • [Kansi]. 1s.
  • Tapahtui niinä päivinä. 3s.
  • Vaikeita kysymyksiä. 1s. [Uud. Vesa 6 (1981)]
  • Matkamuistoja – Souvenirs. 13s. (Marko Terännön kanssa).
  • [Loihtimista ja lietsontaa]. 1s (minisarjakuva).
Zip 2
  • [Kansi]. 1s.
  • Pertsa Topakka ja verinen juttu. 3s.
  • Uutta sankaria etsimässä. 8s.
  • Maitokaupassa. 1s.
  • Huippu. 4s.
  • [Nimetön]. 1 strippi.
NP-Tiedote

1980

Explosion comics 2
  • Sulo esiinluu. 1s.
  • Voimanuorukainen Paute. 2s.
  • [Nimetön]. 2s.
  • Vertauskuvallinen tarina. 1s. [Uud. Onnimanni 5 (1981)]
Ilta-Sanomat: Meidän Iltis (27.9.1980)
  • [Tampereen Sarjakuvaseuran esittely]. Sunnuntaisarja.
Torvi 2
  • Penan Bändi. 2 strippiä.
Zip 1
  • Silmät. 1s.
  • Pertsa Topakka. 8s.
Ärjy 1
  • [Kansi]. 1s.
  • [Nimetön]. 1 strippi. [Uud. Zippo 7 (1993)]
  • Kuningas. 1s.

1970-luku

1979

Explosion comics 1

Copyright © 2023 Heart-Attack-Series, Ink!
Created: May 27, 2023. Last updated: December 31, 2024 at 12:13 pm

MuutaNet Comics