Himberton - MuutaNet Comics

Julkaistu: Micropost #3 (1983) -lehdessä, sivuilla 25–28.

Palaa takaisin: Sidi

Äsken lähes täysin pimeänä ollut ohjaamo kylpi kirkkaassa valossa. Sen pyöreitä seiniä peittävät laitteistot olivat yhtä valojen leikkiä. Valoja oli monen kokoisia, värisiä ja muotoisia; milloin ne olivat piirturin ohessa kuvaruudulla olevia punaisia pisteitä, jotka vetivät sinikäyrää, milloin pieniä pyöreitä merkkivaloja, joita oli melkein jokaista sinisen eri värisävyä. Oli UP-kirjainyhdistelmiä, tummanvihreitä vilkkuvia ylärajan ilmaisimia, sekä DOWN-tekstejä osoittamassa alarajan saavuttamista. Joka puolella palavat ja vilkkuvat valot kielivät selvästi, että pieni ohjaava tietokone oli viimeinkin herättänyt suuren päätietokoneen.

Operaatiossa itsessään ei ollut mitään ihmeellistä, sen ajankohdassa kylläkin. Aurinkokuntaan oli saavuttu jo jonkin aikaa sitten, ja planeetta, jolle oltiin pyrkimässä, alkoi olla kutakuinkin takanapäin. Jos päätietokone olisi ollut aluksen komentaja, joka sillä hetkellä oli “syvässä unessa”, se olisi varmasti noitunut: “Kirottu ohjaajatietokone, mikset ole herättänyt minua aiemmin.” Mutta se ei ollut; se oli vain tunteeton, sekunnin mitättömän pienen murto-osan nopeudella ajatteleva – jos tuota varsin inhimillistä sanaa voidaan koneesta käyttiää – piikasa.

Mutta inhimilliy!den tajuhan on varsin suhteellista. Kuinka pitkälle tietokone täytyy kehittä, jotta se itsenäisesti ajattelevana ja toimivana voidaan hyväksyä inhimilliseksi olennoksi? Entä onko itsenäisesti ajatteleva ja toimiva kone vielä inhimillinen? Mitkä ovat inhimillisyyden valintaperusteet? Tunteet? Abstraktisuuden taju? Lisääntymiskyky? Siedettävä ulkonäkö? Olivatpa valintaperusteet mitkä tahansa, ainakin päätietokone itse piti itseään varsin inhimillisenä – melkein yhtä inhimillisenä kuin isäntiään. Herransa luojansa yläpuolelle se ei itseään voinut nostaa, se olisi ollut vastoin sen mentaliteettiä – se olisi ollut vastoin kaikkien vähänkin älykkyyttä uhmaavien koneiden mentaliteettiä. Loppujen lopuksi tietokoneiden luojahan oli niiden mentaliteetin suurelta osin määrännyt.

Kaikkien vähäpätöisempien asioiden pohtimisen päätietokone siirsi alemmille tasoille (se pystyi – sen täytyi pystyä –ajattelemaan tuhansia miljoonia asioita samanaikaisesti), sillä sen päähuomio keskittyi nyt pieneen ohjaajatietokoneeseen; vain se saattoi kertoa syyn herätyksen myöhästymiseen. Valmistautuessaan vastaanottamaan pikkuserkkunsa hätäsanomaa, se tunsi, että sen tietäminen oli jotenkin vähentynyt, sen ajatuskaistat olivat kaventuneet.

Tapahtumat kaikessa karmeudessaan selvisivät päätietokoneelle parissa sekunnissa. Jos se olisi ollut ihminen, se olisi sanonut: “En usko sitä, se on täysin mahdotonta!”, multa sitä se ei tehnyt. Se oli tietokone; se ei voisi valehdella. Näin ollen sen serkkukaan, joka myös oli tietokone – tosin melko mitätön päätietokoneeseen verrattuna – ei voisi valehdella. Kaikki, mitä se kertoi, oli täyttä totta,”faktaa”, niin kuin aluksen komentaja oli usein tietokoneiden raportteja tutkiessaan alaisilleen teroittanut. Jättiläismäisen, kilometrejä pitkän Himbrtonin saavuttua pyrkimäänsä aurinkokuntaan ilmestyi aluksesta etuviistoon pieni planetoidi tai suuri meteori. Kuin kauko-ohjattuna se syöksyi meteoriharavan taitse törmäten aluksen balsiittikuoreen.

II

Balsiitti on keinotekoista, kimmoisaa ja lujempaa ainetta kuin mikään aine maapallolla. Itse asiassa sen lujuus perustuu juuri sen kimmoisuuteen. Törmätessään valtaisalla nopeudella liikkuvaan esineeseen se alkaa joustaa kuin kumiseinä, mutta samalla salakavalasti kuolettaa esineen valtavan nopeuden, kunnes se viimein singottaa sen, neljäsosalla sen alkunopeudesta, vastakkaiseen suuntaan.

Balsiitin vaatimaton ensiesintyminen tapahtui vuonna 2501. Ihmeaineen keksijä, köyhä puolalainen tiedemies, Ernest Balsit esitteli Balsitin metalliksi nimitetyn aineen Kansainvälisillä Tiedemiesviikoilla (KTV), jotka järjestettiin Wienissä vuoden 2500 kalenterivuoden kahtena viimeisenä viikkona. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää huhtikuun kahtena ensimmäisenä täytenä viikkona, mutta se jouduttiin eräiden teknisten hankaluuksien johdosta siirtämään touko-kesäkuun vaihteeseen. Hieman myöhemmin tilaisuuden ajankohta siirtyi elokuuhun, sitten marraskuuhun ja lopulta päädyttiin joulukuuhun.

Balaiitista kuiskittiin salaa tiedemiespiireissä jo huhtikuussa ja siitä näin ollen odotettiin paljon. Kun Balsit sitten tammikuun
2501 aloitti esitelmänsä seuraavin sanoin: “Koskapa toistaiseksi nimettömäksi jääneen keksintöni – niin tiedemiespiireissähän sitä on jo ennätetty erheellisesti nimittää Balsitin metalliksi, vaikka metalleilla ei keksinnössäni ole kuin mitätön sivuosa…” (Ernest vilkuili kulmiensa alta kollegojaan hymyillen ilkikurisesti) “… – raaka-ainekoostumus on seuraava: –” (kuin tuntien keksintönsä kohtalon sen alkuminuuteista lähtien Ernest hyppäsi esityksessään kohtaan, jossa lueteltiin kaikki aineet ja niiden prosentuaalinen tärkeysjärjestys balsiitin valmlstuksessa) “– sinkki 0,02 % sekä tina
0,009 %, voidaan päätellä – kaikkihan te tiedätte, että suurinta osaa edellä luetelluista aineista on saatavilla ainoastaan Jupiterin Io-nimisestä kuusta – ” (hän lopetteli dramaattisesti hyödyttömäksi käyvää 32-sivuista esitelmäpaperinippua kootessaan) “…voidaan siis päätellä, ettei minulla ole näytekappaletta tuosta ihmeaineesta!” –ß vihasta ja pettymyksestä murisevat tiedemiehet poistuivat salista viidessä minuutissa.

Historiallisesti merkittävän esityksensä päätteeksi Ernest Baleit marssi KTV-toimistoon, ja täysin byrokraattisten ohjesäännösten mukaisesti hän kopioi esitelmänsä KTV-arkistoon. Epäonnistumisensa jälkeen Balsit ei katsonut vielä näytelleensä Historiallisen Pääosansa loppunäytelmää, vaan hän otti ja keksi Mammuuttiyhtymä Himbertonin, joka aluksi oli köyhä ja vaatimaton osto- ja myyntiliike, mutta sen oli tarkoitus laajeta suureksi mammuuttiyhtymäksi, joka valmistaisi yksinoikeudella balsiittia tähtienvälisiä lentoja suorittaviin avaruusaluksiin.

Mammuttiyhtymää kohtasi pian pahan takaisku. kun osto- ja myyntiliikkeen varastorakennus paloi maan tasalle, ja ne vähäiset tavarat, mitä hänellä liikkeessä oli, katoilivat salaperäisesti vähin erin. Pian sen jälkeen kun Balsit saatiin kiinni ryöväämästä itse omaa liikettäänsä, hän menetti järkensä ja joutui parantolaan. Kaksi vuotta myöhemmin hän teki itsemurhan häkäsavulla vieden mukanaan toistakymmentä parantolan potilasta. Viimeistä edellisenä iltanaan Balsit oli tuonut julki epäilynsä: “Himberton… petturi…” Hän oli toistanut sanat hiljaa itsekseen puoliääneen supisten. “Anteeksi
kuinka?”, hoitaja, joka oli istunut hänen vierellään unitabletit ja vesilasi käsissään, oli kysynyt hajamielisesti, vaikka oli hyvin
kuullut mitä tämä oli jupissut.

Balsit oli hypännyt nopeasti vuoteelleen jalat harallaan ja huutanut: “Toverit, kanssakärsijäni! Kaikki, jotka Häneen uskovat,
hukkuvat ja Itae Paha heidät perii!” Hoitajan laskiessa juomalasia ja tabletteja yöpöydälle, joku välikohtauksesta kiinnostunut “kanseekärsijä” oli kysäissyt innoissaan: “Keneen ‘häneen’?”

“Ei, kun Häneen!” Ernest oli loistanut: “Himbertoniin!”

Sata kaksikymmentä vuotta Ernest Balsitin kuoleman jälkeen, sadantena KTV-viikkona (KTV pidetään tavallisesti kahtena perättäisenä viikkona noin 3–10 vuoden välein) julistettiin yhdiste virallisesti balsiitiksi – keksijänsä mukaan.

Yhdistettä valmistettiin ensimmäisen kerran vuonna 2704 ja lähes kymmenen vuoden kokeiden jälkeen Kuutamo-Maatamo Yhtymän avaruustelakalla aloitettiin koko Maan laajuinen, maapallon historian ainutlaatuisin hanke – jättiläismäisen balsiittikuorisen avaruusaluksen, Himbertonin, rakentaminen.

III

Valtava helvetin vasara oli iskeytynyt vasten Himbertonin balsiittiseinää. Myötäillen planetoidin rosoista pintaa seinä oli rusentanut alleen korvaamattomat määrät päätietokoneen “fyysistä”.” muistitilavuutta, runsaasti ruumatilaa sekä suurimman osan kasviviljelmistä. Miehistötilat olivat täysin vaurioitumattomat lukuunottamatta pieniä murtumia saniteettitiloissa. “Syvän unen” kammiot, joissa Himbertonin miehistö makasi horroksessa autuaan tietämättominä ympärillään riehuvasta, kaiken alleen rusentavasta paholaisesta, olivat myös ulkoisesti täysin tuhojen ulottumattomissa. Koska päätietokone oli menettänyt törmäyksessä kaikki yhteytensä “syvän unen” kammioihin, se ei voinut varmuudella todeta, oliko miehistö – tai edes osa siitä – hengissä. Maan tiedemiehet olivat varautuneet siihen, että päätietokoneen ja “syvän unen” kammioiden väliin mahdollisesti tulisi häiriö, mikä voisi olla hyvinkin kohtalokasta miehstön hengissä säilymisen kannalta. Siksipä he valmistuttivat “syvän unen” kammioille oman pienellä tietokoneella varustetun elvytysandroidin (yksi niistä harvoista androideista, mitä Himbertonissa oli, mitäpä laumalla tyhmiä ja kalliita androideja tekisi, kun on mahdollista valmistaa valtava rikkiviisas päätietokone), joka sitten viipymättä elvyttäisi miehistön heti yhteyden katkettua.

Niiltä alueilta, mitä päätietokone kykeni vielä valvomaan, se ei löytänyt minkäänlaista merkkiä, mikä olisi paljastanut sen herrojen olevan hengissä. Kuitenkin se jaksoi odottaa ja toivoa, että hetkenä minä hyvänsä se näkisi jälleen herransa ja se saattaisi kiittää taivasta… Tai… eihän se voinut. Aluksen miehistöhän oli ateistinen; he kaikki. Näin ollen myös päätietokone halusi olla ateistinen; jos sen herrat olivat kaikki ateistisia; oli sen myös itsekin oltava. Mutta ellei ollut ateisti, niin mikä oli toinen vaihtoehto? Uskovainen? Ash, eihän se sellaisia asioita ymmärtänyt. Kaikki, mitä se uskonnosta tiesi, perustui miehistön juttuihin.

IV

Alus oli ohjauskyvytön; se oli ollut ohjauskyvytön Suuresta Iskusta lähtien. Se syöksyi siipirikkoisena kohti valtavaa tuli
palloa, kohti aurinkoa, joka oli monin verroin voimakkaampi, suurempi ja tappavampi kuin Maan Aurinko. Se tuskin ehtisi sataamiljardia kilometriä lähemmäksi aurinkoa, ennen kuin sen balsiittikuori alkaisi hitaasti sulaa kuin tali kynttilänliekin
kuumuudessa.Hitaasti sula balsiitti alkaisi vyöryä kohti aluksen takaosaa tunkeutuen matkallaan, sen huokosiin ja kadoten sitten pyrstötähden pyrstön tavoin avaruuden autuuteen. Sulan balsiittimassan paljastaessa sisuksensa, ne palaisivat helvetillisessä kuumuudessa, ja pelkkä balsiittimassa jäisi jäljelle.

V

Päätietokoneen mukaan maailmankaikkeudesta tuskin löytyisi laitetta tai oliota, joka voisi saavuttaa auringon pinnan palamatta tyhmänrohkealla matkallaan. Päätietokone oli siis varsin hyvin tietoinen siitä surkeasta kohtalosta, joka odotti sitä malttamattoman tuon suuren tulipallon liepeillä.

Epätoivoisesti päätietokone yritti haravoida. laajaa aurinkokuntaa etsien mahdollista ulkopuolista apua. Mestareiden
planeetan, joka oli jäänyt jo taakse, lisäksi päätietokone löysi ainoastaan yhden mahdollisen apuvälineen: pienehkön, epämuodostuneen, luonnottoman näköisen planeettapahasen. Salamaakin nopeamman laskutoimituksen jälkeen sille selvisi, että parhaimmassakaan tapauksessa tuon kappaleen vetovoima ei ehtisi vaikuttaa Himbertonin viivasuoraan lentorataan niin paljoa, että se olisi selvinnyt kiehuvasta paholaisen padasta!

VI

Tietokoneen logiikkaosasto kieltäytyi jyrkästi uskomasta päätietokoneen sille syöttämiä tietoja pikkuplaneetan käyttäytymisestä radallaan. Pieni, melko vähäpätöinen logiikkaosasto nousi nyt muiden tieto-osastojen yläpuolelle. Mitä päätietokone oikein alkoi houria? Mitä se oikein yritti syöttää? Tietokoneparka oli tainnyt arvioida vahinkonsa puolueellisesti, ja sitä paitsi virheellisesti. 45 %:n asemesta se olikin menettänyt ainakin 90 % kokonaistiedoistaan.

Logiikkaosastolleenkin se yritti väittää kissan korkuisin kirjaimin: PLANEETAN NOPEUS RADALLAAN HIDASTUU RÄJÄHDYSMÄISESTI! Mahdotonta ei yksinkertaisesti voi tapahtua, se ei ole mahdollista – mahdoton ei ole mahdollista, oli logiikkaosasto sille vastannut. Mutta mitä vielä. Päätietokone yritti väittää myös, että planeetta jopa pysähtyi paikoilleen, ja että planeetta muka kasvatti toiselle puolelleen valtavan kourantapaisen. Liian paksua! – no, ainakin siihen asti kunnes todellisuus iski päin logiilkkaosaston prosessorlkasvoja.

Anteekaiantavan Pelastava Koura tarttui Himbertoniin, ja kiertäen planeettapahasta, se hitaaati lyhensi Jumalallista Käsivarttaan niin, että alus makasi viimein tukevasti ja turvallisesti muhkuraisen planeetan juuri sille varatulla tasanteella.

Tarinan loppuosa seuraavassa numerossa.